Blogi on eräänlainen elämänmittari. On taas ollut aika, jolloin en ole julkaissut mitään. Muka kiireitä on ollut. Viimeksi syyspuolella postasin hartauden, jonka pidin Napsusta, vanhasta koirastamme.
Niinhän siinä sitten kävi, että Napsun elämäntie tuli päätökseen pian sen jälkeen. Tammikuun lopussa 15 vuoden ja 8 kuukauden kunnioitettavassa iässä Napsu meni sinne, missä ruoho on aina vihreää ja tuuli lempeä. Jos pienten koirien elämä on yleensä n. 12-14 vuoden pituinen, oli Napsun elämä hurjan pitkä. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut kuinka huonokuntoinen se oli viimeisinä vuosinaan.
Edelleen ajattelen Napsua joka päivä, kun näen, miten toiset ulkoiluttavat koiriaan, miten se ennen istui aamuisin odottamassa ulospääsyä, missä sen ruokakuppi oli, mitä teen nyt sen entisille leluille. Pienissä arkisissa asioissa se on edelleen läsnä. Suruahan tämä on, mutta ei kovin kipeää. Enemmänkin sitä sävyttää kiitollisuus yhteisistä hyvistä hetkistä.
 |
| Napsu pentuna |
 |
| Napsu vakiovahtipaikallaan eteisen lattialla. Siitä se näki kaikkialle ja saattoi pitää koko kotia silmällä. |
 |
| Napsu oli kameraa nopeampi koira. Meillä on ehkä tuhat kuvaa sen sivuprofiilista, mutta vain muutama sen kasvoista. Aina se onnistui kääntämään kasvonsa pois, kun yritettiin kuvata. |
