perjantai 26. lokakuuta 2012

Kapina marraskuun ankeutta vastaan

Pian se alkaa: marraskuu. Se on kuukausi, jota pelätään ja inhotaan eniten. Sitä sanotaan harmaaksi, synkäksi ja pimeäksi ja siihen liittyy mielikuvia loskasta, lumesta, sateesta ja tuulesta. Niistä tahtoo tulla ihmisten sisäisiä mielentiloja.

Olen tänään optimistisella päällä ja toivon, että me kaikki yhdessä julistamme kapinan marraskuulle. Tehdään marraskuusta vuoden mukavin kuukausi.

Marraskuun luontaisetuna on se, että siihen ei sisälly yhtään ns. pakollista juhlaa. On siis tilaa omille juhlille. Marraskuu on selvästi punaviinikuukausi, sillä punaviinissä on sama samaa synkkyyttä. Mitä synkemmäksi marraskuu käy, sitä synkempää punaviiniä siis maistelkaamme! Vinkkejä saa jakaa tämän kirjoituksen kommenteissa. Punaviinin kanssa voi nauttia joko raskaan aterian ystävien seurassa tai vain kevyesti suklaata,  pähkinöitä tai juustoja. Tai kaikkia niitä. Koska on marraskuu, ei tarvitse niin välittää siitä, mikä yleisen mielipiteen mielestä on sopivaa tai hyvää. Tee niin kuin haluat.

Marraskuu voitaisi julistaa myös viralliseksi villasukka-kuukaudeksi. Lokakuussa on vielä häivähdys kesää, mutta marraskuussa alkaa paleleminen. Sen torjumiseksi tarvitaan villasukat. Useimmiten monet villasukat. Moniväriset villasukat. Mitä villimmät värit, sen paremmin ne torjuvat marraskuun vilua.

Steiner-pedagogiigasta opin, että joskus jokin asia saadaan korjattua tai parannettua tuottamalla sitä yli äyräiden. Jos pimeys ahdistaa, hanki sitä lisää. Mene elokuviin ja pakene pimeyden turvin toisiin maihin, missä aurinko paistaa heleästi ja lämpö hivelee hiuksia. Ota projektiksi katsoa vaikka kaikki tänä vuonna ilmestyneet tärkeät elokuvat juuri nyt marraskuussa. Et ehdi kunnolla edes huomata tätä pimeyttä ennen jouluvalojen syttymistä.

Koska sää pilaa elämämme marraskuussa, älä mene ulos. Ota harrastukseksesi shoppailu. Käy lämpimissä, kuivissa ja kirkkaasti valaistuissa ostosparatiiseissä ja nauti kaikki erikoiskahveja ja etnisiä ruokia. Ostosparatiisit on nykyään suunniteltu ajanviettoa varten, ei siellä ole ostopakkoa.

Jos pakkaset uhkaavat pilata elämäsi, hikoile joka päivä. Hien saa pintaan saunassa ja kuntosalilla, mutta myös siivotessa. Mitä tahansa teetkin, tee se hikoillen.

Ja vielä: tarjoa kaverille kahvit kaupungilla. Jos sinulla on synkkää ja ankeaa, niin on kaverillakin. Keksi tekosyy, jonka varjolla voitte istahtaa tunniksi johonkin tunnelmalliseen kahvilaan ja puhua. Marraskuu on erinomainen kuukausi keskusteluille.

Todennäköisesti itse käytän hyväksi koeteltua kirja+sohva -tekniikkaa marraskuun selättämisessä. Kääriydyn isoäidin virkkaamaan torkkupeittoon ja katoan maailmaan, missä sanat maalaavat mielikuvia. Sellainen marraskuu on oikeastaan aika mukava.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Ei-ymmärtämisen ihana keveys

Viikko sitten osallistuin Taize Helsinki -tapahtumaan, josta on hyvä selostus mm. Sanasi on lamppu -blogissa.

Oikeasti osallistuin vain yhteen rukoushetkeen ja sunnuntaiaamun messuun, mutta se tuntui paljolta. Taize-laulut kaikuivat päässäni taukoamatta ja kavereiden Facebook-päivitysten kautta eläydyin etänä niihin tilaisuuksiin mihin en päässyt itse paikalle itse kokemaan tunnelmaa.

Rukoushetkistä osallistuin lauantain päivärukoukseen. Kirkkoon saapuessani minuun teki hiljentävän vaikutuksen sinne luotu tunnelma. Kattoon heijastetut kuvat ja suuret ikonit muuttivat tutun kirkon kokonaan toiseksi. Laulujen alkaessa huomasin,että minua itketti niin paljon, etten voinut laulaa. Oli vain kuunneltava.

Laulut olivat latinaksi, venäjäksi, englanniksi ja suomeksikin. Raamatun tekstit luettiin monella kielellä joista toisia ymmärsin ja toisia arvailin. Kun en ymmärtänyt, huomasin iloitsevani niiden puolesta, jotka juuri sillä hetkellä saivat kuulla Raamatun sanaa äidinkielellään.

Penkissä istuessani kukaan ei vaatinut minulta mitään, ei edes osallistumista. Siinä sai vain olla. Hiljaisen mietiskelyn aikana mielikuvat saivat vapaasti tulla ja mennä. Mielessäni sekaisin vilahtelivat omat huolenaiheet, Raaamatun sanat ja laulujen sirpaleet.

Kaiken jälkeen ymmärsin, että minulla on vain harvoja paikkoja tässä maailmassa, missä minua ei vaadita ymmärtämään, osallistumaan tai olemaan aktiivinen. Se, että minun ei tarvinnut ymmärtää kaikkea, puhui minulle kokemuksen tasolla siitä, että Jumala on minun ymmärrystäni suurempi. Että Kristuksen kirkko on minun ymmärrystäni ja osaamistani suurempi.

Ja että suuruus kantaa pientä. Pientä ihmistäkin.